Sivut

perjantai 20. joulukuuta 2013

20.12.13

Vihdoinkin päivitys viime sunnuntain Pikkareista.
Alkuviikko meni töiden ja toipumisen merkeissä.

Heti aamusta aloimme yhdessä The Miehen kanssa järjestelyihin. 
Kaikki talon tuolit valjastettiin käyttöön.
Pöytää jatkettiin.
Kuusikin koristeltiin.


Kaikki oli klo 14 valmiina vieraita varten.
Ja he olivat kuulleet kutsun ;))
Meitä oli 25 + talonväki.


Nyyttäri meningillä mentiin ja pöytä notkui ja natisi.
Kaikki ei edes mahtunut tähän pöydälle.
 Tuolitkin loppui, mutta keskellä lattiaa mahtui hyvin istumaan.
 Sopu sijaa antaa.
Uuneja ei lämmitetty sunnuntaina, mutta lämpöä riitti kyllä, välillä jopa hikeen saakka.
 Ruokailutauolla oli ensin arpajaiset,
sitten jaettiin pikkujoululahjat ja lopuksi Kalakukkojen jouluvaihdon paketit.

Kiitos kaikille mukana olleille, vanhoille ja uusille, läheltä ja kaukaa. Oli oikein ihanat Pikkarit.


Minun Pikkarilahjakassissa oli Kismet ja Väiskiä, värissä tomaatti.
Siis ihan minun värinen. Ja karkkilakosta hiuolimatta Kismet hävisi johonkin.
Vaihtopakettini on tässä.
Seiskaveikka ja Huurretta, rannekkeet, pussukka,
kassin sangat, servettejä, kynttilöitä, pieniä sydämiä? ja pari jouluista Kotivinkkiä. Kiitos parilleni.








Tässä on minun Jämälankavillasukkajoulukalenteri-sukat.

                                                   Tämän vuoden neulottu joulupallo. Lankana Säde.

                                                   Hyvää ja rauhallista Joulua!



6 kommenttia:

  1. Kiitos vielä emännälle ihanista Pikkareista! Teillä on aina niin kivaa, ja Hanski on niin suloinen, kun jaksaa meidän juttuja kuunnella (vaikka olikin evakossa alkuajasta). Leppoisaa joulunaikaa ja rapsutukset karvakorvalle =o)

    VastaaPoista
  2. Olet kyllä kalakukkoneulojien oma pikkarikuningatar <3 - kiitos, että vuodesta toiseen olemme olleet tervetulleita syömään, neulomaan ja nauramaan kotiinne. Vielä kerran lämmintä joulumieltä tuvan täydeltä!

    VastaaPoista
  3. Oi miten hienot PikkariPippalot teillä on ollut. Kiva ku väkeä on joskus oikein kunnolla. Mukava ku haluat järjestää tuollaisen tapahtuman.

    VastaaPoista
  4. On kyllä niin ihanaa tulla teille, voi olla kuin kotonaan ja tunnelma on aina katossa! Ne sun tekemät joulupallot pääsee ihan varmasti meillä kuusta koristamaan,

    VastaaPoista
  5. Tuo pikkarilahja kyllä ylittää budjetin ennätyksellisesti, ihana! Kiitos emännälle:)

    VastaaPoista
  6. Voi että harmittaa, kun en päässyt mukaan! Pikkujouluissa on aina niin mukavaa.

    VastaaPoista