Kyllä minä niin rakastan näitä pitkiä viikonloppuja.
Olokin on jotenkin siedettävä.
Oloa kyllä korjasi suunnattomasti viikolla neuletapaaminen.
Kuvat on räpsitty pikku kameralla, joka sattui olemaan vahingossa mukana.
Meitä oli koolla 21½, puolikas oli tietty Mirkan jälkikasvu.
Meininki oli kansainvälistä, puhuttiin kielillä ja naurettiin paljon.
Ja neulottiin. Ja herkuteltiin, ja sitten taas väliin naurettiin.
Tämän on pakko olla terapeuttista.
Käsityöt on nyt pyörinyt tälläisen yhteisöneulomisen ympärillä.
Raverlyn Kaheleissa on minun aikaansaama
Ystävänpäivän peitto- projekti.
Jokainen halukas on saanut tehdä palansa tai useamman.
Peitto arvotaan Ystävänpäivän alla ja joku onnellinen saa sen.
Minun osuus on kokoaminen.
Paloja tuli yhteensä 120 kappaletta.
Olen virkannut jokaisen ympäri kiinteitä silmukoita ja nyt olis vuorossa se jännittävin osio, eli yhdistäminen.
Tästä lähdettiin liikkeelle. kaksi ensimmäistä palaa.
Ja nyt jo muutama muukin..
Lähdenkin tästä jatkamaan...
Voi, munki pitäs selvittää onko täällä jotain tapaamisia, niin kaipais jotain tapaamista joskus. =)
VastaaPoistaTuosta peitosta tulee varmaan mahtava. Tuo ensimmäinen palanen kyllä alko kiinnostamaan, U-P-E-A!!!!
Kalakukkoneulojat on niin parhautta, ettei sitä voi sanoin eikä kuvin täysin kertoa, se pitää kokea ihan itse! Olipa itselläkin niin mahtavan terapeuttista olla taas mukana porukassa, ihan livenä. Ja tuosta peitosta tulee kyllä todellinen taidetekstiili. Aivan mahtava palapeli!
VastaaPoistaJee, mun pala on jo kiinni! Tapaamisessa oli taas niin mukavaa, onni on oma neuleyhteisö!
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKyllä oli tosiaan taas kiva tapaaminen! Huh, sulla on hirmuinen homma tuon peiton kanssa - varmaan aikamoista aivojumppaa! ;D
VastaaPoista