Sivut

maanantai 17. joulukuuta 2012

17.12.12

Voi että ihminen voi olla onnellinen.
Kun koko syksy on ollut vastoinkäymistä toisensa jälkeen, niin nyt tuntuu, että kaikki on hyvin.

Jo se, että lääkäri toteaa minun sairastavan vakavaa uniapneaa, saa minut hymyilemään.
En olekaan luulosairas / mielenvikainen, vaan OIKEESTI sairas.
Ja siihen on apu luvassa, tosin vasta helmikuussa, mutta kuitenkin.

Ja joulu on tulossa. Ja sitä ennen oli tietty kuopiolaisten omat Neule Pikkarit.
Minun kuvat on ennen vieraiden saapumista:


 Olohuoneen nurkasta

Olohuoneen pöydältä.
 Olohuoneen takanpäällä.

Joulukuusi.
 Keittiön uunin päällä.

Keittiön pöytä, joka kirjaimellisesti notkui herkkuja
sen jälkeen kun vieraat, runsaat 20 neulojaa, oli tuoneet jokainen jotakin.
Hedelmiä, juustoja, suolaista piirakkaa, jouluisia kakkuja, pipareita, karkkeja, suklaata....

Kuvia itse juhlista löytyy ainakin Napit puuttuu-blogista.


Ja pikkujouluissa saadaan myös pikkujoululahjoja.
Emäntä kohteliaana jakaa ensin muille ja ottaa itse sen viimeisen - tai oikeastaan toiseksi viimeisen. Ihan viimeisen sai Hanski.
Ja minulla oli sellainen suunnaton onni, että sain valita itse yhden vyyhden Kraft Hand-Dyed lankaa.
Ja halusin rikkoa rajoja ja jätin sen ihanan metsänvihreän ottamatta ja otin ihkun joulunpunaisen. Tarvínneeko enempää hehkuttaa.
Oli meillä arpajaisetkin, joissa jokainen voitti jotakin, pienetkin vieraat.
Sitten oli Hysteeri-neule. Neljä kerää Pikku-Väiskiä
Tampereen messuilta, parit pyöröpuikot ja sukkapuikot sekä virkkauskoukku. Jokainen sai neuloa vuorollaan mitä mieleen tuli. Lopputulos on: ei mitään, mutta hauskaahan sen olikin tarkoitus olla, ei muuta.

Lisäksi sai askarrella paperisen joulupallon kolmesta paperisuikaleesta.


   Ja tänään sain Hannalta ilmoituksen, että olin voittanut hänen arpajaisissaan.
                               Farkkukassin sisältö sai haukkomaan henkeä. Lankaa ja nameja.
Eikä siinäkään vielä kaikki.

Matkani varrelta- blogista tuli myös ilmoitus, että olen voittanut arpajaisissa.
Pitäisiköhän laittaa lotto vetämään?
Ei sentään. Ei pidä ahnehtia, vaan olla onnellinen pienistä asioista.

Ja nyt voin kertoa, että me vietetään tänä vuonna erilainen joulu.
Me lähdemme sunnuntai aamuna ani varhain eka Helsinkiin ja sieltä Tallinnaan.

Kun toiset menee aattona haudoille niin me varmaan kävellään Raatihuoneen torilla, missä on joulutori.
Nautitaan toivon mukaan hyvästä ruuasta ja toistemme seurasta.


6 kommenttia:

  1. Kiitos vielä ihanasta illasta ja emännöinnistä, teille on aina yhtä mukava tulla.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vielä emännälle, yhtä hauskoja pikkujouluja ei ole! (Paitsi ehkä viimevuotiset neulepikkarit? :D)

    VastaaPoista
  3. Kiitos todella paljon emännälle, oli ihanaa. :) Pitää vielä kehua niitä Hurja-Hannan saamia siun neulomia sukkia, miten mahtavat! :)

    VastaaPoista
  4. Voi meitä ja meidän pikkujouluja! Oli niin valtavan ihanata. Kiitos vielä!

    VastaaPoista
  5. Kiitos emännälle! Meillä oli taas niin kivaa. Ihanaa joulunaikaa ja hyvää matkaa teille!

    VastaaPoista
  6. Oot ihana, kun kutsuit meidät taas teille! Meillä on ihan paras neulojaporukka, oli jälleen kerran ihan älyttömän mukavaa ja voimaannuttavaa ja terapeuttista ja ratkiriemukasta!

    VastaaPoista